17.4.2020

Pietarsaaren Golf seuraa koronavirusepideamian kehittymistä sekä valtioneuvoston, THL:n ja Suomen Golfliiton viestintää ja ohjeistusta. Suosittelemme noudattamaan em. tahojen ohjeistusta ja päätöksiä.

Yhtiön ja seuran hallitukset seuraavat aktiivisesti tätä vallitsevaa tilannetta, kokoontuu tarvittaessa ja on valmis nopeisiin päätöksiin toiminnan turvaamiseksi.

Yhtiön vuosikokous ja seuran kevät kokous siirretään myöhempään ajankohtaan, kunhan koronapandemia hellittää ja kokoontumiset jälleen sallitaan.

Kenttää valmistellaan siten, että se voidaan aukaista heti, kun sääolosuhteet antaa siihen mahdollisuuden. Mahdollisesti jo vappuviikonloppuna kuten viime keväänä.

KLUBITALON PALVELUT

Kahvila ja caddiemaster palvelut tullaan avaamaan, kun kenttä avataan, tosin rajoitetuin toimin. Aukioloajat tulee olemaan supistettuja ja kahvila toimii take away periaatteella. Klubitalon vessat ovat auki, vaikka henkilökuntaa ei ole paikalla.

Kauden pelimaksut tulisi suorittaa hyvissä ajoin ja mieluiten tilisiirtona, jotta saamme kuittauksen Nexgolfiin ja pelaajan ajanvarauksen toimimaan. Tyky-setelit voi jättää caddiemasterille klubin ollessa auki.

KURSSIT JA KILPAILUTOIMINTA

Green card kursseja tulemme järjestämään pienryhmissä, kun kenttä on avattu. Kurssien ajankohdista tiedotetaan myöhemmin.

Kilpailuja järjestetään heti kun pääsemme pelaamaan, mikäli se vain on mahdollista. Ainakin alkuun kilpailut on tarkoitus järjestää viikkokilpailu muodossa vapailla lähdöillä, kokoontumisrajoitusten puitteissa. Alustava kilpailukalenteri ja tarkemmat ohjeistukset julkaistaan lähiaikoina.

PELAAMINEN

Alla tärkeimmät huomiot itse pelaamiseen ja linkki Suomen Golfliiton jatkuvasti päivittyvään COVID-19 tiedotteeseen.

  • Lähtöaika tulee AINA olla varattuna ja se tehdään mieluiten etukäteen Nexgolfissa.
  • Lähtöaikaa ei tarvitse varmistaa caddiemasterin luona.
  • Pelataan pienemmissä peliryhmissä ja tutussa seurassa. Mieluiten ei kolmea enempää per lähtö. (Kts. liiton muuttunut ohjeistus 16.4.2020)
  • Lähdön voi sulkea, jos haluaa pelata yksin tai pareittain. Tällöin yhteys caddiemasteriin hyvissä ajoin (06-7230262 & caddiemaster@jpggolf.fi)
  • Älä lainaa tai testaa pelikaverin mailoja.
  • Pidä riittävä etäisyys muihin kentällä ja harjoitusalueilla.
  • Uloslyöntipaikoille yksi kerrallaan ja viheriöillä pelataan mielellään vuorotelleen loppuun.
  • Bunkkereiden haravat, pallopesurit ja roskakorit pois käytöstä kentällä. Tasoita bunkkerit jaloin ja vie roskat bägissä kotiin.
  • Pidetään lipputanko aina reiässä. Nosta pallo varovasti reiästä, jotta reikä ei vaurioidu.
  • Nosta vain oma pallosi reiästä hanska kädessä.
  • Ei jäädä kierroksen jälkeen parkkipaikalle tai klubitalon läheisyyteen kokoontumaan.
  • Nauti ulkoilmasta ja pelistä, pidä positiivinen vire yllä ja hymyile!

Golfliiton tiedote COVID-19

Selviämme tästä vaikeasta ajasta noudattaen viranomaisten ohjeita, toimimalla vastuullisesti ja yhteistyössä. Golf ja golffarit ovat onnekkaita, kun rakasta lajiamme pystyy turvallisesti harjoittamaan näissä vallitsevissa olosuhteissa. Tilanne ei ole yhtä hyvä muissa lajeissa ja pyydämme jäseniltämme kunnioitusta sitä kohtaan ja pitämään mahdollisimman matalaa profiilia esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Meillä kaikilla on tärkeä rooli siinä, että paikallinen ja suomalainen golf kehittyy ja voi hyvin myös tämän vaikean ajan jälkeen.

Hyvää kesän odotusta,

Hallitukset
Pirilö Golfcenter Ab Oy
Jakobstads Golf r.f